
nocfo-tiimi
Keilailuseura Pin Pals Imatra ry näki päivänvalon Imatralla keväällä 2023. Vaikka seura vastaa lyhyellä aikajänteellään juuri poimittua hedelmää, se on jo kasvattanut jäsenmääränsä kahteenkymmeneen. Yhdistyksen periaatteina on aivan alusta asti ollut, että kaikki kantavat kortensa kekoon yhdessä ja jokaisella jäsenellä on oma roolinsa. Jäsenet pyrkivät auttamaan seuran kehitystä omien taitojensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Pin Pals ei siis ole vain keilaseura, vaan myös tiivis ystäväporukka. Henkilökemia onkin yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun kyse on seuraan liittymisestä.
Seuraan kuuluu monipuolinen joukko pelaajia eri taitotasoilta. Jotkut ovat hioneet taitojaan parketeilla jo vuosikymmeniä, kun taas toiset kokevat olevansa lajin suhteen omien sanojensa mukaan vasta oppipoikia. Eri taitotasojen ansiosta erityisesti nuoremmat voivat hyötyä kokeneempien kokemuksesta ja oppia heiltä arvokkaita taitoja, jotka hyödyttävät heidän omaa kehitystään.
”Meillä on paloa seuraan ja kilpailemme valtakunnallisella tasolla. Tarjoamme jokaiselle jäsenelle haasteita, jotka vastaavat heidän omia taitojaan ja kokemustasoaan”, toteaa Make.
Kirjanpitovelvollisuus koskee myös yhdistyksiä
Yhdistyksille tyypillistä on, että niiden eteen tehtävä työ perustuu yleensä vapaaehtoisuuteen, jolloin kustannuksissa säästäminen on tässä asiassa tärkeää. Pin Pals ei poikkea tässä suhteessa muista yhdistyksistä; kun seura perustettiin keväällä, ajankohtaiseksi tuli kartoittaa helppo ja nykyaikainen kirjanpitosovellus, joka on samalla kustannustehokas. Tähän tarpeeseen yhdistys löysi NOCFO:n.
”Minulla ei ollut aiempaa kokemusta kirjanpitosovelluksista, ja uuden opetteleminen on aina hieman pelottavaa. Palvelu yllätti meidät positiivisesti kaikin puolin ja sopii yhdistyksemme tarpeisiin kuin kaato keilaradalle. NOCFO on yksinkertainen ja sitä osaa käyttää jopa 57-vuotias kirjanpitäjä. Palvelun kautta on myös kätevää laskuttaa kumppaneita ja jäseniä.”
-Pin Pals Imatra ry, rahastonhoitaja Make
NOCFO on nykyaikainen ja helppokäyttöinen kirjanpitosovellus pienyrittäjille ja yrityksille. NoCFon Plus-pakettia voi kokeilla kuukauden ajan ilmaiseksi, ja se sisältää tekoälyä hyödyntävän kirjanpidon automatisoinnin, pankkiyhteydet, laskutuksen, kirjanpitotyökalun sekä paljon muuta. Tutustu NOCFO:on https://nocfo.io/fi/.
Jaa tämä julkaisu
suositukset

nocfo-tiimi
